Jippiiiii!

Tsau vaan jälleen. Ekasta viikosta on selvitty kunnialla, ei retkahduksia/mielitekoja tai mitään. Mieli on VIRKEÄ, superhyper hyvä olla ja nälkä ei vaivaa. En koe tätä dieettiä enää mitenkään vaikeaksi. Tykkään ruuasta mitä tällä syödään! Se on helppoa valmistaa, sitä on tarpeeksi ja se on hyvää. Viikko voi jollekin olla lyhyt aika mutta mulle se on jo upea juttu, koska mielessä ei ole käynytkään se että söisin yli ohjeiden. Se ettei mun oo tehnyt mieli mitään turhaa syötävää, on mulle iso saavutus. Aion onnistua tällä kertaa.

Ihan tosissani aion. Mun haave käy toteen, hitaasti mutta varmasti.

Nesteet tosiaan lähti hurjalla vauhdilla pois ja semmoinen yleinen turvotus-fiilis on poissa. Nyt aletaan polttaa läskiä! En odota jatkolta noin huimia pudotuksia, ajan kanssa tässä on syötykin itsensä tähän kuosiin niin luonnollisesti lähteekin hitaammin kuin kahdessa viikossa.

Ylipainoa on hirvittävä läjä, ja haluaisin kyetä pitämään tän hyvän fiiliksen yllä vaikka matkaa on edessä moninkertaisesti verrattuna siihen mitä on takana.

Katselin itseäni peilistä pari päivää sitten. Mietin sitä miten olen päässyt tähän kuntoon. Miten olen tehnyt itselleni näin, miksen voinut ottaa itseäni niskasta kiinni edes parikytkiloa sitten? Nyt matkaa tavoitteeseen on niin hurjasti. Olen omiin silmiini (ja varmasti muidenkin) todella oksettavan näköinen. En pysty hyväksymään itseäni näin ja rakastamaan itseäni näin. Olen sairaan näköinen, enkä siksi että olisin sairas, vaan koska olen itse syönyt itseni tähän kuntoon omavalintaisesti. Olisin voinut jättää syömättä ne kaikki tuhat kiloa suklaata, mutta söin ne silti.

Yleisesti musta on ihan hienoa että ihmiset pystyvät hyväksymään itsensä myös lihavina. Ettei sitä häpeile ja jää neljän seinän sisään. Ettei se vie koko elämää pois. Mutta olen kuitenkin näin extralihavana itse sitä mieltä että ei se tilannetta paranna että oppii rakastamaan itseään niin sairaalloisen isona. Miten voi rakastaa edes itseään jos vaarantaa oman terveyden? Mitä rakkautta se on? Ajatellaan vertauskuva. On mies ja vaimo. Antaisiko mies vaimonsa ihan tostanoin vaan vaarantaa henkensä, eikö hän puuttuisi? Se on rakkautta että suojellaan, välitetään toisen hyvinvoinnista. Miksemme siis omastamme?

Jos itse syö itsensä isoksi, menettää otteen siitä miten kehoaan kohdellaan ja miten pysytään terveenä. Se ei ole mitenkään hyvä asia. Jokainen meistä on rakkauden arvoinen vaikka painaisi 580kg, mutta tosirakkautta on se että toiveena olisi että se kaikista isoinkin eläisi pitkään ja terveenä ja voisi hyvin.

On niiiiin helppoa mennä sen taakse että "olen hyvä näinkin". Olen itsekin tehnyt tätä. "Mieheni rakastaa mua näin, voin olla tämmönen." "En ole huonompi vaikka olen lihava" - ja suklaarasia auki ja popsimaan. Helppo kierre!

- Ei, en ole huonompi vaikka olen lihava. Mutta  kohtelen itseäni huonosti koska annan itseni olla lihava.
-Olen hyvä näinkin, en ole huono ihminen, en paha tai vääränlainen. Mutta kokoni vaarantaa terveyteni, ja jos välitän siitä en jatka enää näin.
- Mieheni rakastaa joo, ei se rakkaus perustukaan ulkonäölle. Hän haluaa minua vaikka olen todella iso. Mutta hän haluaa myös että olisin terve, onnellinen ja hyvinvoiva. Ja tässä koossa se on mahdotonta. Mitä onnellisuutta se on että inhoaa peilikuvaansa, on yleisesti paha olla, kaikki on raskaampaa koska on monta kymmentä kiloa lisää lastia kannettavana.

En halua loukata tekstilläni ketään. En halua ylentää itseäni tai alentaa muita. Puhun näistä asioista nyt oikeasti lihavan näkökulmasta, siitä mitä mun päässä on nyt mennyt. Olen itse ollut maailman pahin tekosyiden keksijä, kiertänyt vastuuni omasta tilanteestani. (Alunperin lihoin sairastumiseni ja lääkityksen takia, mutta jatko on täysin omaa saamattomuuttani.)

Onnistuakseni, minun on otettava vastuu ja myönnettävä se että olen itse saattanut itseni tähän tilanteeseen ja minun on itse tehtävä se työ että suunta olisi parempaan päin.

Neuvoni: Älkää jääkö yksin kilojen kanssa, apuja on rutkasti saatavilla. Jokaiselle löytyy se oma voima millä jaksaa ja jokainen pystyy laihduttamaan kun se oikea voima löytyy. Kukaan meistä lihavista ei ole normaalipainoista huonompi, mutta teemme terveydellemme todella hallaa näin.